KIERTOPALKINTO MATKON SIRUN HYLSY
1§ Matkon Sirun hylsy on nimetty M-93 XX Matkon Sirun mukaan.
Palkinnon ovat lahjoittaneet Jukka ja Juhani Schroderus.
2§ Kiertopalkinto on tarkoitettu jaettavaksi Kainuun Ajokoirakerhon
mestaruuskilpailussa.
3§ Kiertopalkinnosta kilpailevat vain Kainuun Ajokoirakerhon jäsenten
suomenajokoirat.
4§ Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa voittajan vastakkaisen sukupuolen parhaan
tuloksen saavuttanut koira kilpailuluokkaan katsomatta.
5§ Tasatuloksen sattuessa palkinnon saa voittajaluokan koira. Ellei
palkinnon saaja ratkea vieläkään niin seuraavaksi ratkaisevat ajominuutit,
ajon yleisvaikutus, haukku, haku ja lopuksi arpa mainitussa järjestyksessä.
6§ Palkinnon saa lopullisesti omakseen koiran omistaja joka samalla koiralla
voittaa kolme peräkkäistä kiinnitystä tai muuten viisi kiinnitystä.
7§ Kiertopalkinnon voittaja on velvollinen kaivertamaan palkintoon voitto vuoden
koiran nimen, pistemäärän, kilpailuluokan ja omistajan nimen.
8§ Muutoksia näihin sääntöihin saa tehdä vain Kainuun Ajokoirakerhon johtokunta
yhdessä lahjoittajien kanssa. Johtokunta ja lahjoittajat päättävät myös yhdessä
palkinnon säilytyspaikan siinä tapauksessa, ettei kilpailua järjestetä tai palkintoa
ei jostakin muusta syystä jaeta.
Sotkamossa 25.11.1994
Jukka Schroderus Juhani Schroderus